Search
  • Kata Halonen

Mistä nyt tuulee?


Seitsemän lasta. Se on ollut mun ajatus sopivasta lapsimäärästä aina. Kunnes mun ensimmäinen raskaus ja synnytys oli ohi. Sen jälkeen tiesin, että lapset joita mä tulen synnyttämään oli tässä. Eka ja vika kerta. Mä en nauttinut raskaudesta mitenkään erityisesti ja sen kruunasi vaikea, vähän jopa traumaattinen ja pelottava synnytys.


Kun mä katsoin kätilön käsissä elottomana roikkuvaa lasta, päätin että se oli mun eka ja vika synnytys ja sinetöi sen, että en enää toista kertaa halua kokea sitä.

Kaikki kuitenkin päättyi hyvin ja meidän elottomana syntyneestä pojasta on kasvanut pian 11-vuotias taistelija. Tällä hetkellä saan siis olla äiti hänelle, sekä sen lisäksi äitipuoli pian 15-vuotiaalle teiniprinsessalle. Äitiyttä on mulla siis takana noin 14 vuotta, vaikka biologisesti olenkin ollut äiti vasta 11 vuotta.

Biologinen äiti. Mitä se sitten loppupeleissä tarkoittaa? Onko vain biologinen vanhempi, biologinen sisko tai veli, biologinen mummu tai biologinen serkku ainoa oikea sellainen? Mun mielestä ei. Ehkä tatuointi mun jalassa kertoo mun ajatuksen elämästä ja perheestä.

”It’s not blood that makes us family.”


Veriside ei ole tae siitä, että sua rakastetaan eikä tae siitä, että kaikki annetaan anteeksi. Siihen siteeseen tarvitaan vilpitöntä välittämistä ja sitä voi olla myös vaikka ei jaeta samaa verta. Mä koen että meidän teiniprinsessa on ihan yhtä paljon mun lapsi kuin meidän taistelijakin, eri veristä huolimatta.


Mua on aina kiinnostanut elämän moninaisuus. Se, että mikään elämässä ei ole mustavalkoista, vaan niiden kahden värin väliin mahtuu miljoonia eri sävyjä. Jokaiselle jotakin. Kaikki värit mustan ja valkoisen välillä on yhtä tärkeitä ja kaikilla on oma roolinsa ja paikkansa. On kyse sitten yleisesti tasa-arvosta tai mistä vaan. Mustavalkoisuus on todella rajoittava tekijä ihan kaikessa. Kun mä maalaan mustavalkoiseen tauluun, on siihen pakko lisätä joku värikäs yksityiskohta. Joka itse asiassa usein onkin koko taulun kiinnostavin asia.

Mietit ehkä jo, että mitähän tässä nyt oikein haetaan takaa.. No mä kerron sulle!

Mä ja Jari tavattiin, se olikin sitten menoa. 2007 parisuhteeseen ja äitipuoleksi. 2008 kihlat ja raskaus. 2009 keskenmeno, häät ja häämatka. 2010 häämatkan tuliaisena syntyi meidän taistelija.


Musta tuntuu, että ihan ensihetkistä lähtien mulla ja Jarilla oli todella samanlainen ajatus elämästä. Arvot ja unelmat ja haaveet tuki toinen toisiaan. Ihan niin kuin mekin tehtiin toisillemme. Ja niin se on edelleen. Jaetaan yhä samat unelmat, osa on toteutunut ja osa on toteutumassa. Yhä tuetaan toinen toisiamme ja kuljetaan samaan suuntaan katsoen. Esimerkiksi yksi ajatus mikä ollaan alusta asti jaettu, on se että adoptio ei ole lainkaan meidän elämästä pois suljettu asia. Veri ei ole se, mikä tekee perheen.

Sinä päivänä, kun minä, Jari ja yksi vuotias prinsessa oltiin ensitreffeillä hiekkalaatikolla, mä tiesin että meistä tulee perhe. Ja kun meidän taistelija syntyi, mulla oli kaikki. Kaikki mitä mä tarvitsin.


Adoptio ajatukset jäi, mutta silti jossain taka-alalla on aina pyörinyt mielessä se, että ehkä tämä ei silti ole vielä tässä. Ehkä meidän varalle on vielä jotakin tarjolla.

Nyt 2021 meidän elämä on tosi jees. Taistelija ja teiniprinsessa on kasvanut siihen pisteeseen, että kohta taistelijakin saa -teini-etuliitteen. Kumpikin jo harjoittelee omien siipien käyttämistä, mutta onneksi meidän taustatuki on vielä melkoisen isossa roolissa kummankin harjoittelussa. Meidän oma ”vapaus” on vuosi vuodelta lähempänä, eikä siitä halutakaan luopua. Mutta niinhän se menee, lapset kasvaa, haluttiin me sitä tai ei. Kuitenkin juuri nyt on oikea aika asialle, joka on omalla tavallaan aina kulkenut hiljaa mukana, ehkä odottaen tätä hetkeä.


Meillähän on jo asuntoja joiden asukkaita me saadaan houstata, rakastetaan sitä hommaa ja nyt meidän toiminta laajenee vielä hiukan erilaiseen suuntaan.

Meistä tulee tukiperhe!


Asiat on vielä ihan alkumetreillä, mutta ajateltiin että tämä saattaa olla aihe joka teitä kiinnostaa ja sen takia tässä on nyt tämä blogi, jotta saadaan taltioitua kaikki ajatukset tästä matkasta jo näistä meidän ensimmäisistä hetkistä alkaen.


Halutaan kertoa tästä matkasta sekä teille, mutta halutaan myös itsellemme paikka mihin voidaan tallentaa meidän ajatuksia ja kokemuksia koko tästä seikkailusta mikä meitä odottaa. Mä en malta odottaa, että saadaan kokea tämä kaikki. Mun mahaa kipristelee kun mietin tätä alkavaa seikkailua ja mun mielestä on maailman ihaninta kun saan jakaa tämäkin kokemuksen ihmisen kanssa, jonka kanssa meillä on niin samanlaiset arvot ja unelmat.

En meinaa malttaa nukkua, kun mietin miten isojen asioiden äärellä me ollaan. Tekee mieli hyppiä, kun mietin että kohta me saadaan elämäämme jotain arvokasta. Ja joille me tullaan olemaan arvokkaita.


Ollaan muksujen kanssa mietitty paljon, että millaiset sankarit me saadaan pian elämäämme ja mitä kaikkea saadaan kokea, tuntea, nähdä ja oppia. Koska kävi miten kävi, tästä tulee huikea matka ja kasvattava kokemus ihan koko meidän perheelle.


Ja hei, tällä kertaa kyseessä ei ole mikään hetkellinen suonenveto. Tämä on ihan mietitty juttu, koska nyt kyseessä on muidenkin kun pelkästään meidän elämä.


106 views0 comments

Recent Posts

See All