En tiedä kuinka tuttu asia tukiperhe on teille. Voisin joka tapauksessa kertoa siitä, ainakin sen suhteen mitä se meidän kohdalla tarkoittaa. Otin yhteyttä muutamiin paikkoihin joiden tiesin hoitavan tähän liittyviä asioita. Osasta vastattiin, osasta ei. Osasta tuli hyvä fiilis , osasta ei. Ja sieltä nousikin selkeästi esiin yksi paikka, joiden kanssa meillä on ensi viikolla ensimmäinen tapaaminen meidän kotona. Juteltiin siis jo puhelimessa ja sovittiin tapaaminen, jotta he näkee ketä me ollaan ja millainen koti meillä on jne.
En itsekään vielä tiedä ihan tarkkaan miten asia siitä sitten etenee. Periaatteessa kuitenkin idea on se, että me halutaan tarjota joillekin sisaruksille paikka johon ne saa tulla kerran kuussa viikonlopuksi. Elämään meidän kanssa ihan normaalia perhe-elämää ja siten myös heidän huoltaja/huoltajat saa pienen hengähdyksen omaan arkeensa tietäen, että heidän lapset on turvallisessa paikassa viettämässä viikonloppua.
Käsittääkseni tukiperheitä kaipaavia lapsia on hyvin erilaisista lähtökohdista. Joku yksinhuoltaja saattaa olla hyvin yksin kasvattajana ja kaipaa siihen apua. Saattaa olla erityislapsia joiden perhe-elämä on kuormittavaa ja me halutaan antaa mahdollisuus niille lapsille ja vanhemmille haukata happea yhden viikonlopun ajan joka kuukausi. Tässä nyt vaan pari esimerkkiä, ensi viikolla olen tässäkin asiassa viisaampi.
Joka tapauksessa tavoitteena on yhdistää meidät ja meitä tarvitsevat lapset yhteen.
Tämä koko prosessi tehdään kaikkia kunnioittaen, me saadaan esittää toiveita ja ajatuksia että millaiset lapset meille voisi sopia ja kaikkein tärkeintä onkin löytää juuri meidän perheeseen sopivat bonuslapset.
Mun mielestä se ajatus on niin ihana, että me voidaan perheenä tarjota joillekin lapsille yksi turvallinen paikka lisää heidän elämään. Halutaan olla turvallinen koti, turvalliset aikuiset ja turvalliset "sisarukset" joillekin jotka sitä tarvitsee.
Näiden viikonloppujen tarkoitus ei ole se, että me tehdään sirkustemppuja ja juostaan huvipuistosta toiseen. Tarkoitus on, että ne meille valitut lapset saavat tulla meille leikkimään, olemaan, elämään.
Mun mielikuva helposti menee tosi ruusuiseen suuntaan, siitä miten ne lapset heti rakastuu meihin ja me niihin ja ollaan koko loppu elämä toisillemme tärkeitä ja luotettavia henkilöitä. Niistä tulee meidän muksuille bonussisarukset ja vielä kun me ollaan Jarin kanssa kiikustuolissa, nää lapset tulee moikkaamaan meitä ja muistelee tätä aikaa hymyillen.
Tiedostan kuitenkin todella hyvin, että meillä on edessä pitkä matka rakentaen luottamusta lasten kanssa, joille se kaikki on ihan yhtä uutta kuin meillekin. Tavoite silti on se, että jonain päivänä meidän perhe on niille jengi johon luottaa ja että meidän koti on niille paikka jossa niillä on hyvä, turvallinen ja kiva olla. Paikka minne pääsyä ne odottaa innoissaan tietäen, että siellä on hyvä olla.
Mä olen ollut aina sellainen, että rakastan hyviä ja luotettavia suhteita. Rakastan tunnetta, kun muhun luotetaan. Kun työskentelin päiväkodissa, paras tunne ikinä oli se, kun sain "oman" hoitolapseni kanssa rakennettua niin vahvan suhteen, että mulle uskalletaan kiukutella ja silti kiivetä syliin hakemaan turvaa. On ihaninta kun oma tai jonkun toisen teini uskaltaa avautua jostain vaikeasta asiasta tai kun saan kunnian olla ainoa joka tietää jonkun kipeän asian.
Toisinaan oon jopa miettinyt, että menisin koputtamaan meidän lähellä olevan vastaanottokodin ovea tarjoutuen sinne vapaaehtoiseksi aikuiseksi. Mua kiehtoo erilaiset ihmiskohtalot ja ajatus, että voin olla jonkun elämässä yksi tärkeä ja luotettava aikuinen, on ihana! Lapsissa on kuitenkin meidän tulevaisuus. Ja nyt se kaikki on ihan käsillä. Omilla teoillani mä voin saavuttaa juuri tuon haaveilemani tilanteen. Olla tärkeä.
Toki tässä on se kortin toinenkin puoli. Mun herkkyys. Miten mä pystyn kohtaamaan ehkä ne vaikeatkin tilanteet, ilman että menetän yöuneni ja ilman että käytän kaiken energiani miettien, miten voisin auttaa vielä enemmän. Uskon kuitenkin, että meidän saama koulutus ja tuki tulee olemana todella isona apuna näidenkin asioiden suhteen ja ainakin nyt alun perusteella mulla on olo, että tämä paikka mikä me ollaan valittu, haluaa pitää huolta siitä, että tukiperhe voi hyvin ja että tukea tarvitsevat lapset on hyvissä käsissä.
Tämä ei ole siis mikään läpihuudettu juttu, että joo tuossa on teille lapset, onnea matkaan. Me tullaan tekemään yhteistyötä ja tutustumaan kaikki tahot toisiimme läpikotaisin ja luodaan niin vahva suhde, että tiedän ettei me jäädä yksin sormi suussa vaikeassakaan tilanteessa.
Äärettömän tärkeää tässä onkin, että mä, Jari ja lapset ollaan kaikki tässä mukana 110% ja että tämä on meidän koko perheen yhteinen juttu josta saadaan varmasti huikeita kokemuksia muisteltavaksi vielä vuosienkin päästä. Me ei lähdettäis tähän, ellei kaikki meistä olisi tässä mukana ja yhtä innoissaan.
Rakastan sitä, että meillä on näin vahva perhe ja on ihanaa antaa omillekin lapsille mahdollisuus kokea tämäkin asia elämässään.